Vuonna 2126

Arkemme on rikasta ja turvallista . Elämme puhtaassa ja monimuotoisessa ympäristössä . Voimme nauttia elämästämme ilman että vaarannamme oman tai ihmiskunnan tulevaisuuden. Digitaalisuus on avainroolissa.

Kaikessa ihmisen toiminnassa on tultu lähemmäs sitä miten luonto toimii. Luonto on inspiraation lähde myös teknologian kehittämiselle. Energia tuotetaan puhtaasti erilaisten teknologioiden yhdistelmällä. Meriveden kastelukäyttö on mahdollista ja maatalous on uudistunut mm. kasvipainotteisen ruokavalion yleistyttyä.

Luontokato on saatu pysäytettyä.

Älykkäämpi Infrastruktuuri ja älykkäämmät tuotantomenetelmät varmistavat sen, että kaikkia ihmisen tarvitsemia välineitä tuotetaan vähemmän tuhlaavasti. Materiaalinen kasvu ei ole ykkösasia.

Olemme jo oppineet arvostamaan terveyttä sekä yksilöinä ja yhteis- kuntana. Terveyden vaaliminen on jopa etusijalla.

Ruoan tuotanto on laajentunut pelloilta tehtaisiin ja ihmisten kotipihoille ja parvekkeille. Ruoanlaitto on kulttuuria ja se säilyy harrastuksena ja yhteisöllisenä kokemuksena. Yhteisissä keittiön kaltaisissa paikoissa pääsee ruokaa valmistamaan. Sitä voi myös tilata suoraan valmiina kotiin tai yhteisiin ruokapisteisiin. 

Robotit tekevät raskaimmat työt.  Moottori- ja rautateitä ei ole koska liikkumaan pääsee nopeasti myös  ilmassa ja vedessä. Yksityisiä kulkuvälineitä ei tarvita koska suurimman osan töistä voi tehdä kotona tai lähitoimistoissa / työpisteissä. Kädentaitoista pidetään huolta ja niitä siirretään seuraaville sukupolville.

VTT.n julkaisu:

Tulevaisuus  ja ihmisen elämä 2100 -luvulla - Ympäristö, Arki, Terveys, Ruoka, Turvallisuus - YouTube

 

Tästä linkistä voit katsoa tekoälyn tekemän videon. 

Miltä Suomi näyttää 100 vuoden päästä? - YouTube

Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador